Haastattelussa:

Kata Kärkkäinen
Kuva Kristian Häkkinen

Kata Kärkkäinen

kirjailija, kuvataiteilija, käsikirjoittaja, kolumnisti

Teksti Henri Häkkinen

Haastattelut.com tapasi kirjailija, kuvataiteilija, käsikirjoittaja ja kolumnisti Kata Kärkkäisen sateisena marraskuun iltapäivänä Kiasman kahvilassa. Paikalla pidettiin myös lyhyt fotosessio. Kiitos: Kata, Kristian

1. Mitä kuuluu Minna Katariina?
- Hyvää kuuluu. Joulua odotellessa; tämä on mulle paras vuodenaika. Keksin juuri uuden romaanin aiheen ja odotan inspiroituneena, että pääsen sen kimppuun monen kuukauden totaalilukon jälkeen.

1.1. Sellainen tauko on kirjoitusprosessin jälkeen varmasti välttämätön?
- No joo, viimeisin kirja (Jumalasta seuraava, Tammi 2006) vei niin paljon aikaa ja energiaa, että sen jälkeen pidin selkeästi pidemmän tauon kuin yleensä.

2. Mitkä seikat koet merkittäviksi edistysaskeliksi urallasi kirjoittajana?
- Varmaankin ensimmäisenä Samppanjaa ja vaahtokarkkeja, että ylipäätään rohkenin aloittaa kirjoittamaan. Vaikka se oli kevyt viihdesarja, mutta kyllä se oli jollain tapaa uria-uurtava sarja Suomessa, ei ehkä muuten merkittävä, mutta uuden tyyppinen siihen aikaan. Sitten on ehkä eka romaani Minä ja Morrison (Minä ja Morrison, Tammi 1999), ja kolmas olis sitten tämä viimeinen kirja Jumalasta seuraava, koska se oli ensimmäinen kirja minkä tein niin hyvin kuin osaan.

3. Minä ja Morrison on ensimmäinen romaanisi, oliko käsikirjoittamisen ohella elämänkoulu ainut kannustin matkallasi kirjailijaksi?
- Kannustin oli se että, että inhosin töitä joita olin aikaisemmin tehnyt. Piti löytää selkeä ammatti, joka ei ole jatkuvaa esiintymistä, koska en hirveästi tykännyt esiintyä. Olen perustanut kirjani enemmän sille, että on paljon elämänkokemuksia. Myöhemmin olen alkanut lukemaan järjestelmällisesti. Se vaatii paljon lukemista, että osaat kirjottaa hyvän kirjan, lauseenmuodostamisen ja sanavaraston takia. Vasta kolmekymppisenä opin nauttimaan lukemisesta.

3.1 Sulla on täysi into päällä koska olet syttynyt myöhään lukemisen suhteen?
- Niin, se on ihana lukea esim. Herman Hesseä, jota monet lukee 15-vuotiaana, eikä ne oikeesti voi käsittää niitä. Mut kun luet ekan kerran Hesseä 30-vuotiaana niin sä oikeasti ymmärrät mistä niissä on kysymys. Mulla on maailma vielä täynnä aarteita, joita en ole sössinyt 15-vuotiaana, hah hah!

4. Arvasitko kirjan päätyvän elokuvaksi asti? Oliko kyseessä kuitenkin eräänlainen tilaustyö, huomioonottaen aikaisemmat työsi käsikirjoittajana? Katsottiin kuinka kirja myy ja sen mukaan päätetään tehdäänkö elokuva?
- Ihan ensinhän Minä ja Morrison oli elokuvakäsikirjotus, mutta Markus Selin sanoi silloin, että henkilöt toimii, mutta tarina on aika raakile vielä. Yhden lomamatkan aikaan lopullinen tarina kristallisoitui. Silloinen kustannustoimittajani (Silja Hiidenheimo) otti yhteyttä ja kysyi haluaisinko kokeilla romaanin kirjoittamista. Kun kirja lopulta tuli ulos Markus Selin otti yhteyttä ja halusi option kirjaan.

5. Tämä oli varmasti ihanteellinen tapa aloittaa kirjailijana; ensin romaani sitten vielä hyvin menestynyt elokuvasovitus?
- Joo, kirjasta tuli pokkari ja se myi aika hyvin, yhteensä 20 000. Se oli vähän liiankin hyvä alku, sen jälkeen olen sitten vähän kompuroinutkin, hah hah!

6. Puhutaan toisesta romaanistasi (Vangitse minut vapaaksi, Tammi 2001). Kirjassa Karinin Hakee turvaa omalle epävarmuudelleen nuoresta Elmosta. Mitä Elmo haluaa Karinista, lahjoja ja muusan korvikkeen? Elmon henkinen etäisyys Kariniin on välillä hyytävää? Et kokenut, että suhde olisi epäuskottava?
- Joo, siinä näkyy kaikki tyypilliset toisen kirjan vaikeudet; sellainen väkinäisyys koko kirjoitusprosessissa. Se oli paljon laajempi kirja, jota kustannustoimittaja editoi puoleen. Se lopullinen vähä viesti mitä olin yrittänyt siihen kasata ei tullut perille. Siitä tuli sellainen tynkäkirja, en jaksanut silloin enää välittää. Se oli sellainen aika intohimoton projekti. Jos kysyt nyt juonen yksityiskohtia, niin en edes enää muista, hah hah!

7. Miksi juuri Oscar Wilde on Karinille niin tärkeä? Oliko se sun sen hetken lempikirjailija?
- En mä tiedä mitä mä silloin kelasin, hei oikeesti, älä kysy siitä kirjasta hah hah! Muistan kun tein yhden reissun Lontooseen ja mietin sitä kirjaa. Ideat ei jalostunut ihan loppuun asti. Ehkä mä yritin olla vähän liian taiteellinen.

8. Tuot kahdessa ensimmäisessä kirjassasi naisen suun kautta esiin sen, kuinka kamalaa on lahjojen hukkaan heittäminen? Miksi alleviivaat tätä teemaa?
- Mullahan on melkeen käänteinen ongelma, että teen kaikkea vaikkei olisi lahjojakaan. Joillain on se ongelma, että on lahjoja, muttei ne uskalla. Varmaan mulla on sellanen draivi, että pitää ottaa kaikki osaaminen 100%:sti käyttöön. Kaikki lahjani olen kyllä repinyt käyttöön.

8.1 Eli viestisi on, ole rohkea?
- Se on ehkä mun tapani elämässä, että olen heittäytynyt kaikkeen mikä on vähääkään kiinnostanut. Vois kyllä enemmänkin miettiä mihin kannattaa lähtee. Nykyään tarkemmin harkitsen mihin energiani pistän. Enää en rönsyile joka suuntaan.

9. Tammi on luottokustantajasi. Kuka Tammella on kustannustoimittajasi ja luotatko hänen arvostelukykyynsä, hänhän muokkaa tekstejäsi aika rajustikin?
- Mulla on nyt Irina Björkman, joka on tehnyt kaksi viimeistä kirjaa. Irina on äärimmäisen pätevä ja hemmetin tiukka; vähän liiankin ankara joskus. Hän alleviivaten tuo ne tekstin ongelmat esiin, ja ehkä liian vähän joskus sanoo mitä on hyvää tekstissä. Kirjottaja kun tarvitsee rohkaisua ja kannustusta, että tietää että tästä tulee vielä hyvä kirja. Mulle tulee välillä epäusko, koska Irina on aika raju niissä kritiikeissään. Yks miestoimittaja vähättelevästi kysy, että tämä Jumalasta seuraavahan on aika sujuvaa tekstiä, että kuinka paljon kustannustomittaja muokkaa. No, jokainen lause on mun kirjoittama, kustannustoimittaja sanoo vain mielipiteitä ja saattaa yliviivata joitain sanoja. Ei se puutu muuten sisältöön.

9.1 Johdatteleeko kustannustoimittaja sinua johonkin suuntaan?
- Oikeastaan ei, hän antaa ehdotuksia: syvennä tätä, lisää tätä, karsi tota. Mulla on yleesä selkeä juoni ja ne henkilöt päässä. Juonellisia korjauksia ei ole ikinä tehty yhteenkään kirjaan. Tyylillisiä korjauksia kyllä tehdään, esim. vähemmän adjektiiveja ja että kirjoita yksinkertaisempaa lausetta. Yritän välillä kirjoittaa sellaista taideproosaa, vaikka osaan kirjoittaa paremmin juonellista tekstiä.

10. Miten tärkeäksi koet kustannustoimittajan ja kirjoittajan välisen henkisen suhteen?
- Kyllä se on hirveän tärkeä, ja se luottamus kustannustoimittajaan täytyy olla. Kuitenkaan koskaan ei voi olla liian hyvä ystävä kustannustoimittajan kanssa, sellainen työsuhde toimii paremmin. En tykkäisi mielistelevästä kustannustoimittajasta.

11. Miten Tulikärpästen (Tulikärpäsiä, Tammi 2004) kirjoittaminen ja julkaiseminen vaikutti myöhempään kirjoitustyöhösi? Tunnelma kirjoittaa oli tämän jälkeen varmasti melko vapautunut?
- Ootsä kahlannut kaikki mun kirjat läpi, hah hah! Mahtavaa! Tulikärpäsistä sen verran, että mähän en ole koskaan antanut haastattelua kirjasta, en ole promonnut tai kommentoinut sitä kirjaa mitenkään. Halusin tehdä sen henkilökohtaisesti, mutta se ei välttämättä ole täysin faktaa. Se oli kyllä vapauttava kirja kirjoittaa.

12. Oletko saanut henkilökohtaisesti palautetta?
- Aika paljon. Se ei myynyt hirveesti, ehkä jotain 3000-4000 kappalaetta. Nyt se on loppuunmyyty. Palaute on ollut hirveen positiivista, siitä ei edes tehty hirveesti kritiikkiä. Siitä puhuttiin vähän niinkuin pettyneenä että eihän tää oo mikään paljastuskirja. Jos joku haki hollywood-paljastuksia, niin se ei ollut se pointti. Mun mielestä aika avoimesti kirjoitin mulle vaikeista aiheista.

13. Uusimmassa kirjassasi (Jumalasta seuraava) on monia teemoja, ystävyyttä, äitiyttä, perhesuhteita, ihmissuhteita... Nivot paketin kuitenkin uskottavasti kasaan? Koitko vaikeaksi pysyä kaiken tämän keskellä objektiivisena?
- Kirjoitin minä-muodossa tämänkin kirjan ja menin Kian nahkoihin. Kirja on niin uskomaton sillisalaatti asioista, että yhtään suoraa yhteyttä totuuteen sieltä ei löydy. Musta on ihanaa sotkea sekaisin ne elementit mitä omassa elämässä, yhteiskunnassa ja toisten elämässä tapahtuu. Ei mulla ollu ainakaan omasta mielestäni vaikeuksia pitää sitä kasassa, heh heh!

14. Lukiessa kirjojasi yksi pakollinen kysymys nousee esiin: miksi naiset aina rakastuvat renttuihin? Uusimmassasikin kirjassa?
- Rentut on parhaita peilejä sellaiselle ihmisellä jolla on traumoja, komplekseja tai peiteltyjä asioita. Mun päähenkilöt kirjoissa on rakastuneet renttuihin, koska päähenkilön hahmo on kadoksissa tai ei ole täysin perillä omasta menneisyydestään ja sellainen henkilö useasti hakeutuu ongelmaisen miehen/kumppanin pariksi, koska silloin ne asiat alkaa väkisin tulla pintaan sieltä.

15. Kirjojesi miestyypit ovat aika ronskeja ja stereotyyppisiä luolamiehiä, sisältä kuitenkin epävarmoja. Koska kerrot tavallisesta luuserimiehestä, jolla ei käy flaksi? Onko se liian tylsä aihe?
- Heh heh, no eiks se oo vähän? Mun mielestä meillä on Suomessa niin paljon niitä, jotka kirjottaa aika angstista, aika minimalistista ja synkkää tekstiä. Mä oon toisentyyppinen, tykkään kirjoittaa juonta ja aika värikkäitä tyyppejä. Se on mun tapa, mä en oo Kaurismäki-tyyppinen, hah hah! Kirjoitan sen tyyppisistä ihmisistä, joita kohtaan tai persoonani ääripäistä. Ehkä mä ymmärrän paremmin kompleksisiten ja suuruudenhullujen persoonallisuuksia ja mielenrakennetta. Pitää kirjottaa sellaisesta aiheesta, että jaksaa tehdä vuoden pari duunia sen kanssa, ehkä sellainen tavallinen mies ei viettele mua kirjoittamaan.

16. Kirjoissasi myös naiset ovat ääripäitä; syöjättäriä tai vastaavasti todellisia itsetunnottomia, tunteidensa riepoteltavissa olevia lapasia?
- Mun mielestä esim viimesimmän kirjan (Jumalasta seuraava) Kia ole ääripää, se on välillä harkitsevainenkin. On Kia normaalimpi kuin esim Minä ja Morrisonin Milla.

16.1 Sun pitää varoa, ettet ole lipsumassa niihin normaaleihin tylsiin tyyppeihin?
- Hah hah, niin, mulla on seuraavan kirjan idea mielessä eikä hahmot ole ihan normaaleja, hah hah! Ei tarvitse huolehtia vielä siitä, heh!

17. Minä ja Morrisonin hahmot ovat hiukan rähjäisiä, rehellisä ja aitoja, Vangitse minut vapaaksi sisältää boheemeja taiteilijatyyppejä ja äveriästä keskiluokkaa, Jumalasta seuraava keskittyy trendikkäisiin city-ihmisiin. Minkä edellämainituista koet mieluisimm aksi, helpoten kirjoitettaviksi hahmoiksi?
- Milla ja Kia olivat lähimpänä itseäni siinä elämäntilanteessa joissa ne olen kirjoittanut. Selkeämmin tässä viimeisessä kirjassa (Jumalasta seuraava) en samaistunut päähenkilöön, en kokenut, että kirjoittaisin oikeasti minä-kohtaisesti. Mutta koen myös Patrikin läheiseksi, näen siinä hahmossa paljon itseäni. Se oli hyvin tuttu ja läheinen. Tiesin miksi Patrik toimi niin kuin toimi. Tunsin sen hahmon sisuskaluja myöden.

18. Mistä kirjasta viimeksi vaikutuit ja mihin kirjaan suosittelisit tutustumaan?
- Ihan viimesin oli Tina ja Reko Lundánin Viikkoja, kuukausia (WSOY, 2006) siinä on tietysti ns. tositarina pohjalla ja kertoo Rekon sairaudesta ja kuolemasta. Se oli koskettava ja hieno kirja. Sit mä tykkäsin sellaisesta kun Sue Monk Kidd - Mehiläisten salaisuudet. Se kertoo 50-luvun Etelä-Valtioissa elävästä 11-vuotiaasta tytöstä ja sen elämästä. Yleensä tykkään lukea vähän erilaisia kirjoja, mutta se oli äärettömän kauniisti kirjoitettu ja rakennettu tarina. Ja sit mä tykkäsin todella paljon Jane Fondan elämänkerrasta. Se on äärettömän pikkutarkasti kuvattu naisen kehityskertomus. Se on myös kiinnostava kertomus elokuvabisneksestä, politiikasta ja naiseksi kasvamisesta.

19. Onko sinulla jotain kirjoittamiseen liittyvää toteutumatonta unelmaa?
- Ideaali on tietysti se mitä mä seuraavaksi teen. Olis hauskaa jos joku mun kirja käännettäis englanniksi ja julkaistaisi jenkeissä. Kukaan Suomessa ei kelaa sinne asti, pitäis rohkeasti uskaltaa lähteä markkinoimaan itseämme. Aikanaan Väinö Linnan Tuntematon sotilas oli niin onneton käännös ettei jenkit edelleenkään halua yhtään suomalaista kirjaa, heh heh!

20 Mitäs seuraavaksi, koska voi odottaa uutta materiaalia?
- Mulla on aika vaativa aihe, siinä on epookkia ja nykyaikaa. Joudun tekemään aika paljon researchia sitä varten. Sanotaan että 2008 syksyllä. Puolitoista tai kaksi vuotta mä sitä kirjoitan. Kirja per vuosi on mulle liikaa. Mulla on pitkä vaihe kun työstän lausetta.

20.1. Suomesta ei löydy montaa Jörn Donneria?
- Ei löydy ei, hah hah!

21. Onko sinun taiteellisesti lahjakkaana ollut vaikeuksia olla puttumatta kirjojesi kansiin, niiden ulkoasuun?
- En, en ole vaikuttanut yhteenkään. Olen äärettömän iloinen uuden kirjani kannesta. Se on kummallista, vaikka itse maalaan niin sittenkun olen kirjoittanut kirjan, mulle ei tule kuvia. Mä en pystyisi kuvittamaan kirjani kantta, siinä tulee sellainen lukko.

21.1 Ehkä se olisi vähän liikaa kirjoittaa kirja ja vielä puuttua sen kansitaiteeseen?
- Kyllä siitä aika narsisitinen fiilis tulis, hah hah! On kiva nähkä kuinka ammatti-ihminen kuvittaa kannet. Tässä uusimmassa (Jumalasta seuraava) Laura Ruohonen kuvitti kirjan, hän on hyvin ymmärtänyt kirjan fiiliksen. Käänteisesti mä en myöskään pysty kirjoittamaan mun tauluista, en pysty enää maalaamisen jälkeen purkamaan sitä paperille.

22. Minkälainen prosessi kirjoitustyö sinulle on, noudattaako se tiettyä kaavaa? Tarvitsetko kirjoittaessasi fyysistä tilaa ympärillesi?
- Ennen ja jälkeen kirjoitusprosessin, mä vaadin kaikkein eniten henkistä tilaa ympärilleni. Mulla on oma työhuone kotona ja kirjoitan aamulla kun herään, yleensä 3-4 tuntia. Vien ehkä välissä koirat ulos. Pystyn kirjoittamaan muuallakin, mutta se ei esim. kahviloissa toimi samalla tavalla kuin kotona.

23. Viimeinen kysymys, mitä assosiaatioita mies nimeltä Jörn Donner sinulle tuo?
- Mun mielestä Donner on äärimmäisen charmantti. Mä olen melkein ollut sen kanssa lounaalle, mut sit kävi niin että mä olin niin kovassa krapulassa et mun oli pakko soittaa että sori Jörn mä olen niin kovassa karuplassa etten pääse sinne Cosmokseen. Sit Donner oli, että mitenkäs sä ole niin olet juonut, sellainen isällinen toruminen. Seuraavalla kerralla Donner katkaisi kätensä, nyt ei olla vaan saatu sovittua mitään. Mutta joo, assosiaatioita... muistan erään kohtauksen yhdestä Donnerin tähdittämästä elokuvasta (Tabu, 1977), hah hah!

Haastattelut.com kiittää ja kumartaa. Kiitos haastattelusta Kata Kärkkäinen.